27. maaliskuuta 2014

Työhuone

Viime viikonloppuna auton nokka suuntasi kohti Haaparantaan ja Ikeaa. Ikean reissun suurimpana syynä oli uusi työpöytä. Aikaisempi on palvellut hyvin ensimmäisestä opiskelijaboxista lähtien uusitulla pöytälevyllä, mutta lastulevy kaapistot alkoivat olla parhaat päivänsä nähneet. Tarkoituksena oli hankkia erilliset pöytälevyt entisen 2,5 metrisen tilalle, sekä uudet laatikostot jaloiksi. Mielessä oli puinen pöytätäso jalkoisilla jaloilla, mutta musta taso tarttui mukaan.  Jostain pitäisi saada lisää puunsävyä sillä toisella seinustalla oleva Lundia hylly suloinen sekamelska mustaa-valkoista ja puuta.


Vielä pitäisi hankkia erillinen pyörillä liikkuva aputaso röntgentaulun alle. Taso toimisi minun ompelu ja piirustuspöytänä. Röntgen-valotauluun pitäisi teettää myös jokin värikäs juliste, keksis vaan jonkun kuvan.



Ruotsissa kun piti käydä tuli myös muuta hankittua, Jack Daniel's viski toffee purkki pääsee kynätelineeksi kunhan se tyhjenee. Alex-laatikostojen linjakas muoto ilman vetimiä on minun mieleen. Nyt alkaa olla työhuoneen suuret sisustuslinjat kuosissa, suurimpana hankintana on vielä täydentää olemassa olevaa Lundia hyllyä ovilla ja laatikoilla. Lisäksi  pitäisi hommata matto sekä verhot, tällähetkellä huoneen sisustus on hyvin mustavalkoinen.  
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi, palautteesi, kysymyksesi.