20. elokuuta 2013

Keittiö suunnitelmia

Minkälainen keittiö meille tulee? Kun mietin mitä minä haluan nousee tärkeimmäksi käytännöllisyys ja helppohoitoisuus. Moderni ajaton ilme, jollakin erikoisuudella. Lähdin hahmottelemaan keittiötä ikean ohjelmalla saatujen kalustekuvien mukaan.


Inspiraatio lauta keittiö
oph-nordica chili-sarja, marimekko hetkiä/moments,  baarijakkarat Glen Ikeavalaisin E27 muuto,  ala carte keittiöt kuva

Mielessä on musta-valkoinen vetimetön keittiö. Mutta jotain väriä pitäisi kuitenkin olla. Meillä on tällä hetkellä  olemassa oph-nordican chili sarjaa pienkoneita, jos ne jäävät pöydälle niin väriä tulee niistä. Toisaalta ne eivät enää miellytä omaa silmää ja ovat melkoisia pölyn kerääjiä joten jos ne saisi jotenkin kaappeihin. Saarekkeen ylle jotkin kevyet pienet valaisimet siten, että ne eivät näy takan takaa olohuoneen puolelle. Valkoiset baarituolit saarekkeeseen. Tekstiileillä vähän eloa mustaan kokonaisuuteen.

Keittiön suunnittelua Ikean ohjelmalla

Alunperin taloon oli tulossa valkoiset maalatut mdf-ovet ja musta taso. Minusta maalattu mdf ei ole kovin kestävä ja malliovet olivat ainakin liikkeessä jo  naarmuilla.  Liesituuletin oli kalusteisiin asennettava, mutta minä halusin ehdottamasti kuvun. Muuten kalusteiden paikkoja ei ei enää voinut muuttaa.  Mustavalkoisuus oli kuitenkin lähtökohta keittiön valinnassa. Päädyimme siis mustiin kaapinoviin (tammiviilu pinnalla) ja kiiltävään valkoiseen tasoon. Mietimme kauan pitäisikö yläkaappien olla valkoiset, mutta  nyt mennään koko mustalla. Välitilaan tulee laminaatti. Mieleistä välitilan väriä ei meinannut löytyä, vaihtoehtoina oli valkoinen, marmorikuvioinen ja muutama eri harmaa. Valkoinen tippui pois koska mahdollisuudet siihen että valkoinen taso, seinä ja laminaatti ovat kaikki eri valkoisia olivat liian suuret. Marmori olisi houkutellut mutta sen värisävy oli liikaan ruskeaan vivahtava. Lopulta valitsimme harmaan joka muistuttaa rosteri/alumiini pintaa. Kaikki kodinkoneet on rosterisia ja  ne on sijoitettu samalle seinustalle. Saarekkeen pöytätasossa on pistoke pienkoneille. Saarekkeeseen laitettiin laatikot kaappien sijaan ja tasosta tehtiin leveämpi jotta toiselle puolella jää baaritaso. Minun haaveilema aamiaiskippikaappi erilliselle seinälle jäi tässä vaiheessa pois budjetti syistä.
mallinnus keittiöstä

mallinnus keittiöstä

Miltäs tällaiset keittiö suunnitelmat näyttävät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi, palautteesi, kysymyksesi.